Lyan sirkus

Nilkkoja särkee tällä hetkellä, koska minun kengät alkaa olemaan aikansa eläneet. Onhan niillä tullut parissa vuodessa käveltyä useampi sata kilometriä, että taidan tänä syksynä taipua ostamaan uudet kengät. Olisi pitänyt tehdä ostos keväällä, jolloin olisin voinut vuorotella uusia sekä vanhoja kenkiä ja välttää rakot jaloissa sekä kipeytyneet nilkat. Uusiksi kengiksi ajattelin ivenstoida paljasjalkakengät vaellusmallia. Ne vaikuttavat kivalta ajatukselta päässä, joten pitäähän ne testata käytännössä. Koska kävelykunto alkaa asteittain parantua, minun pitäisi varmaan uskaltautua seuraavalle asteelle ja aloittaa hölkkääminen hissukseen. Viime viikolla tuli pieni sprintti tehtyä, koska esikoisella meinasi unohtua silmälasit ja takki kotiin sateisena päivänä. Minä reippaana mammana sitten hölkkäsin kotona käymää lyhyen pätkän ja sain vielä pojan kiinni ennen taksia. Onneksi puhelin hidasti sen verran, että ei kovin nopeasti taapertanut postilaatikoille. Maltti on valttia, mutta pää haluai

Taitaa mennä hetki ennen kuin totun ajatukseen, että olen ollut vuoden sairaslomalla sekä jatkoa kirjoitettiin 06/23 saakka. Olo on hiukan absurdi, mutta selkeästi tukea ja järjestystä pitää opetella uudelleen. Olen hakenut kuntoutustukea, joka on hylätty kahdesti. Kävin keväällä laajat työkykyarviot, josta tulikin 20 sivua tekstiä, miksi en ole työkykyinen tällä hetkellä. Minulla on varattuna käyntejä psykologille, ravintoterapeutille sekä sairaanhoitajalle, mutta kaiken selvittäminen alkaa olemaan liian raskasta. Olen hetken aikaa tahtonut vain luovuttaa kuntoutumisen suhteen. Tämän hetken tavoitteissa olisi saada säännöllinen arki, josta en lipsuisi joka käänteessä. Esikoisen koulun aloittaminen selkeytti aamuja, koska herätys on 7.30 vaikka nukkumaan menisi 2.00. Sänkyyn olen päässyt useimpina öinä yhden aikoihin, mutta aamusta on tullut herättyä aikaisemmin. Viime yönä se oli raju ukonilma, joskus herään muuten vain tai sitten muksut kaipaavat huomiota. Ravintoterapeutin kanssa mi

En ole tainnut koskaan jaksaa järjestellä minun kuvakansioita tietokoneella. Päätin sitten eilen käydä ajatuksella läpi yhden kansion (~2800 kuvaa) ja meinasi itku päästä ennen kuin pääsin loppuun. Samanlaisia kansioita on ainakin 4, koska olen vain dumpannut puhelimelta kuvat koneelle sen enempää ajattelematta. Sen lisäksi, kun avasin toisen kkuvakansion, joudun tekemään enemmän töitä, koska siellä on samanlaisia kuvia kuin aikaisemmassa. En ole siis hoksannut poistaa kuvia sen jälkeen, kun olen ladannut ne tietokoneelle.  Oli nostalgista käydä kuvia läpi, kun siellä oli 7 vuoden takaisin kuvia, kun esikoinen ollut ihan pikkuinen vauva. Ensimmäisen ja viimeisen kuvan välissä oli suunnilleen 3 vuotta, koska koko sisaruskatras oli viimeisimmissä kuvissa mukana. Pitää varmaan tosissaan ruveta miettimään, miten lajittelen kuvat, jotta voin nauttia niistä aihealueittain. Kaikki kuvat on hiukan tärähtäneitä, mutta muutama laatuotos sieltä taisi löytyä. Ehkä ne pitäisi napata kuvaksi asti ja