13.03.2021 - Palkkatyöläisen elämää

 Alkujännitystä

Minun henkilökohtaiset arjen rutiinit ovat heittäneet häränpyllyä aloittaessani jälleen palkkatyöläisenä. Aloitin kuun alussa käymään tunnin työmatkalla ja täysillä tunneilla heti alusta. Tämä on ollut raju ero verrattaen aikesempaan arkeen. Olen välillä pari päivää poissa kotoa, jotta saan nukuttua yövuorojen välissä. Lapset ovat suhtautuneet hyvin meidän nykyiseen arkeen, jossa näkevät minua vähemmän. Hiukan hirvitti, että tulisi isompi suru puseroon puolin ja toisin, mutta äitillä taitaa olla isoin ikävä meidän tuttua ja turvallista arkea. Ei töiden aloitus vaikuta lapsiin muuten kuin äiti ei ole paljoa kotona ja isä on enemmän vastuussa meidän kodista.

Ensimmäisen vuoron ihanuuksia

Ensimmäinen työvuoro yksin töissä ja pääsin tekemään heti pitkän päivän. Olin töissä ilta kasista seuraavaan aamuun puoli yhdeksään. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä sekä en ollut varma kaikista toimintatavoista. Onneksi aikaisemminkin olen soitellut päivystyksiin ja vartiointifirmoihin, joten ei se ylipääsemätön vuoro ollut. Ensimmäisenä iltahommat, yön pystyi ottamaan rennommin ja lukemaan papereita ja aamusta taas muutama paikka. Vaati hiukan totuttelemista, että täällä on enemmän ajoa yöaikaan, kun aikasemmin olen tehnyt yövuoroja vain palvelutaloissa. Asiakkaat ovat hajallaan ympäri kaupunkia, joten navigaattori on paras ystäväni ja yritän totutella talon autoihin. Vieläkin unohdan laittaa valot päälle, mutta ehkä ensi vuorossa selviän paremmin. Ja toki ensimmäisessä vuorossa pitää mokata ja hukata yhden asukkaan avaimet! Se tunne oli niin hirveä, kun tajusin avainlenkin menneen rikki ja yksi avain puuttui. Sitä etsittiin useamman henkilö voimin, mutta sitä ei vain löytynyt. Tietenkin yöllä lumen seasta on vaikea erottaa pientä avainnippua.

Toistaiseksi hymyilyttää

Paras mittari omasta työhyvinvoinnista on seurata, hymyiletkö ajatellessasi töitä! Vielä hymyilyttää, olen voinut olla esimiehille avoin huolistani sekä esittää 'tyhmiä' kysymyksiä ja joka vuoro tuntuu menevän paremmin. Asioita parannellaan asteittain ja itsekin sopeudun työympäristöön. Kotihoidossa hiukan harmittaa, kun ei työkavereita näe, mutta korona aikana se voi olla ihan hyväki. Muutamassa paripaikassa päästään käymään, mutta ei se ole sama kuin viettää kahvihetki toimistolla ja kysyä uutena uusia asioita. Toki työvuoron päättyessä olen jäänyt juttelemaan muutamien kanssa ja se on mukava, kun asioista voidaan puhua. Pitää uudelleen opetella työajassa pysymistä sekä tarkkuutta aikatauluihin, jotta pystyn olemaan perheenkin seurassa enkä aina vain töissä.