Kuplan laajentamista

Mukavuusalue on vaarallista aluetta. Tunnen oloni hyväksi kuplan sisällä. En ole haastanut itseäni, joten olen luonut valheellisen kuvan paremmasta olosta. Huomaan palikoiden lähtevän horjumaan, kun uusia elementtejä ilmestyy itseni ja muksujen elämään. Tammikuussa kokeiltiin päiväkotiarkea, joka ei sitten osoittautunut meidän tarpeeseen sopivaksi. Turhaa se ei ollut, sillä olemme kokemusta rikkaampia sekä sain muksulle alustavia apuja koulun aloitukseen. Lisäksi meillä on alkanut hammashoidot kahdella vanhemmalla muksullja, jolloin käynteäjä on tullut tiheämpään tahtiin, jopa pari viikossa. Huomaan, etten pysty käsittelemään tapaamisia enempää kuin pari päivässä ja korkeintaan viisi viikossa ennen kuin alan luhistua ja tahdon vain hautautua takaisin sänkyyn lepäämään.

Kotona olemme pitäneet eteis, keittiö sekä kylpyhuonealueen siistimpänä, mutta tarkoitus olisi laajentaa aluetta makuuhuoneisiin. Muksutkin ovat alkaneet tottua tavaroiden omille paikoille laittamiseen, mutta lastenhuone pitäisi ensin järjestää toimivammaksi. Mustat lelulaatikot ovat aikansa eläneet ja pitäisi uusia tai jopa vaihtaa eri tyylisiin. Niihin on helppo kerätä, mutta ne sekoittavat lelut herkästi, jolloin lapset kaivavat haluamansa lelun sekä muut siinä samalla lattialle. Ainoa vain etteivät he laita heti takaisin tai jaksa siivot leikkimisen jälkeen. Askartelu on tuonut omia haasteita, sillä leikkaaminen sekä piirtäminen on kivaa, mutta paperisilppu sekä tarvikkeet jäävät ympäri huushollia. Enimmäkseen keittiönpöydän ääreen, mutta valitettavasti niitä löytyy kaikkialta. Paperi ja kynät kulkeutuu yllättävän helposti minun huoneeseen, vaikka siellä ei ole enää pöytää.

Henkilökohtaisena kasvuna pidän, että olen saanut luotua lataavan rutiinin. Osaan mennä ajoissa nukkumaan sekä tulee syötyä säännöllisesti pitkin päivää myös viikonloppuisin. Välillä huomaa, kun joustan rutiinistaa, kuinka huono olo siitä voikaan tulla! Tuntuu tosi kipeältä ja krapulaiselta. Koska olen rajoittanut nukkumisen 9 tuntiin enkä ota enää päikkäreitä aikaa on päivässä huomattavasti enemmän. Olen lukenut kirjaa, katsellut sarjaa sekä neulonut tavallista enemmän. Ehkä ensi viikonloppuna aloitan taas Timanttimaalausta, vaikka ensimmäisen tekemiseen meni kaksi kuukautta. Itselleni hyödyllisin neuvo on siskoni antama tsemppilause: Aina ei tarvitse tehdä 100%, joskus riittää että tekee edes vähän eteenpäin. Samaan lauseeseen olen törmännyt eri versioina netissä ja se on helpottanut uusien asioiden tekemistä. Myös perfektionismi alkaa laskea enkä jäädy suuren urakan edessä, koska olen itselleni armollisempi.