7.9.2017-

Oih, eilen kuuntelin webinaaritapaamista ja oli ihana kuunnella muiden konsulttejen kokemuksia Göteborgin seminaarista. Siellä oli tullut paljon tietoa meidän tuotteista sekä uusista lanseerauksista sekä tietenkin nähnyt muita konsultteja. Konsultit toivat mukana uusia haasteita, toisin sanoen mahdollisuuksia, sekä uutta puhtia vuoteen. Suomi100-teemaan sopien yksi haasteista oli tavata 100 kasvot vuoden loppuun mennessä. Tulee olemaan elämään sopivaa, kun kuitenkin näen usein kavereita, sukulaisia sekä tietenkin ihonhoitotilaisuuksia pitämällä. Jos haluat osallistua MaryKayn Suomi100-haasteeseen, viestiä voi laittaa minkä tahansa tavan kautta minulle tai omalle itsenäiselle ihonhoitokonsultillesi.

Ajattelin raakasti pistää oman ruokavalion remonttiin. Olin systerin luona yksin yötä ja siellä tehtiin kaalisoppaa. Halpaa, kevyttä ja mun mielestä hyvää. Siihen ympärille aloitan rakentamaan tasapainoista yksinkertaista ruokalistaa. Tuntuu ehkä tylsältä tehdä samaa, mutta se säästää euroja ja aikaa, kun ei tarvitse miettiä mitä tehdä ja raaka aineet ovat ympäri vuoden siedettävällä hintatasolla. Tietenkin ylimääräiset valuu herkkuhin ja ravintoloihin, mutta perusarki tulee olemaan helppoa halpaa kotiruokaa mahdollisimman kasvispitoisesti. Muksuille tulee vaihtuvampaa ruokaa sekä Zenitys varmasti osaa hoitaa omat ruokansa, jos mun kokkailut ei kelpaa.

He, jotka tuntevat minut ihan henkilökohtaisesti, ymmärtävät ajanhallinan olleen aina heikko osa-alue. Olen yrittänyt parantaa sitä useasti, mutta kun palikoita alkaa olla tarpeeksi pyöriteltävänä alkaa löytyä omanlaisensa rytmi. Lisäsin kalenteriin koulupäivät, sekä ihonhoitotunneille ja työhön liittyville koulutuksille aikaa, vierailuille sekä blogin kirjoittamiselle. Vielä on petrattavaa reaaliaikaisen ajanhallinnan kanssa, mutta elämä opettaa.

Jos tänään saisi trampoliinin kasaa, kun kaikki osat taas tontilla löydettävissä. Hukkasimme yhden mutterin ensimmäisenä iltana, sillä tietenkään sitä ei saa kasaan ensi yrittämällä. Illalla pitäisi hakea jälleen yksi kuorma puita, kun kärryn saa tyhjättyä. Olin alunperin laskenut, että menisi maksimissaan kaksitoista reissua hakea puut kotiin, mutta tällä tahdilla siihen menee viisitoista reissua. Kolme haettuna kaksitoista jäljellä.

Hyvää viikonloppua! Muistakaa levätä ja tehkää, mikä itsestä tuntuu mieluistalta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

12.10.2020 - Clash viikonloppu

05.11.2019 - Meidän talous

23.3.2019 ILTA